Konkari-kodissa perheen kanssa työskentelee aina osaava tiimi
Uutiskirje 4.11.2022 Katso verkossa »
Systeeminen työote näkyy Konkari-kodissa

Konkari-kodin lasten ja perheiden kanssa aloitettiin vuonna 2019 pilottikokeilu sijaishuoltoon räätälöidyn systeemisen lastensuojelun tiimin käyttöönottamisesta. Nyt, kolme vuotta myöhemmin, malli on muokkaantunut lähemmäksi Konkari-kodin arkea ja toiminta on vakiintunut.

Konkari-kodissa perheen kanssa työskentelee aina osaava tiimi. Tiimin rakenne ja käytännöt eroavat joiltain osin perinteisestä lastensuojelun systeemisestä tiimistä, mutta työote ja terapeuttinen lähestymistapa noudattaa vahvasti systeemistä lähestymistapaa.

– Systeemisen lastensuojelun koulutuksen jälkeen aloitin tänä syksynä Jyväskylän yliopistossa psykoterapiaopinnot, suuntautumisena systeeminen pari- ja perheterapia. On ollut mahtava huomata, miten teoriatiedon lisääntyminen vahvistaa jo entuudestaan vahvaa systeemistä osaamista, jota meiltä löytyy, Konkari-kodin kasvatusjohtaja Saara Lindblad kertoo.

Systeemisessä lastensuojelussa lapsi ja hänen perheensä nähdään osana systeemiä, jossa yhdenkin osa-alueen muutos voi johtaa parhaimmillaan koko systeemissä tapahtuviin muutoksiin. Tavoitteena on päästä tarkastelemaan perheen sisäisiä systeemejä ja niiden välisiä muutoksia. Lähtökohta on aina koko perheen saama tuki, jossa yksilön eheytyminen voidaan nähdä osana vuorovaikutusta.

– Palaute toimintamallistamme on ollut todella hyvää sekä perheiltä että sosiaalitoimen edustajilta. Edelleen kaipaan vielä hieman selkeämpiä mittareita, joilla toimintaamme voidaan mitata asiakastyytyväisyyden lisäksi, jatkaa Lindblad.

Syyslomalla irti arjesta!

Konkari-kodin lasten syysloma oli tuttuun tapaan hauskaa puuhaa ja perheiden kanssa vietettyä aikaa. Syyslomareissumme suuntasi tänä vuonna Turkuun Super Parkkiin yhden asuinyksikön voimin. Päivä oli juuri sellainen, kun osasimme odottaakin – vauhtia sekä temppuja, ja kotimatkalle lähti punaposkisia ja väsyneitä nuoria.

Moni lapsi pääsi myös pidemmälle lomalle tapaamaan perhettään sekä sukulaisiaan. Vaikka arkea vietetään meillä Konkari-kodissa, olemme kuitenkin usealle se ”kakkoskoti” ja oma koti löytyy huoltajien luota, välillä kaukanakin. Perheiden pitäminen lapsen elämässä on lapsen eheytymisen kannalta tärkeää. Joskus ajatellaan, että lapsen erottaminen biovanhemmistaan auttaisi lasta eteenpäin, mutta me Konkari-kodissa ajattelemme toisin. Olivat perheiden elämäntilanteet minkälaisia tahansa, vuorovaikutus lapsen ja muun perheen välillä on aina keskeisessä asemassa lapsen eheytyessä. Tavoitteena on saada perheiden kanssa vahva yhteistyö koko sijoituksen ajalle perheen omat voimavarat huomioiden.

Katso paikkatilanne verkkosivuilta »
www.konkari-koti.fi

Peruuta tilaus   |   Lue uutiskirje verkossa »