Uutiskirje 26.8.2021 Katso verkossa »
Haastava aika muokkaa toimintaa


Korona on puhuttanut ja vaikuttanut arkeemme jo puolitoista vuotta. Olemme saaneet tutustua erilaisiin diagrammeihin epidemian liikkeistä sekä sairastuneista ympäri maailmaa. Tilastot sahaavat ylös ja alas – antavat toivoa ja toisaalla lisäävät ahdistusta. Tämä kaikki on vaatinut meiltä ääretöntä paineensietokykyä, joustavuutta ja ennen kaikkea nöyryyttä pandemian edessä.

Meillä Konkari-kodissa poikkeuksellinen korona-aika on hyödynnetty työntekijöiden kouluttamiseen digitalisaation saloihin. Sijaishuollon ja avopalveluiden konsepteja on palvelumuotoilun avulla muokattu kohti parempaa asiakaskokemusta. Uusia toimintamalleja on onnistuneesti ajettu sisään ja samalla kuitenkin hoidettu se tärkein, eli perusarki.

Kukaan meistä ei osaa sanoa, mitä koronan jälkeinen aika tuo tullessaan tai onko sitä olemassakaan. Selvää kuitenkin on, että nuorten pahoinvointi on lisääntynyt ja me Konkari-kodissa olemme valmistautuneet kohtaamaan tilanteen sellaisena kuin se on – ihan joka päivä.

Toimintatorstait tuovat yhteisöllisyyttä arkeen

Konkari-kodissa on torstaisin kuhina päällä. Nuoret valmistautuvat innolla iltapäivän ohjelmaan, sillä koko talon yhteistä tekemistä pyritään vaalimaan vähintään kerran viikossa.

Toimintapäivissä Konkari-kodin lapset pääsevät tutustumaan Porin alueen liikunnallisiin ja kulttuurillisiin harrastusmahdollisuuksiin. Juhlapyhinä, kuten jouluna ja pääsiäisenä, toimintaa voidaan suunnitella teeman mukaisesti.

Uusi lastensuojelulaki nostaa esiin lasten osallisuuden ja vaikuttamisen omaan elämäänsä. Toimintatorstaiden osalta Konkari-kodin lapset pääsevät suunnittelemaan ja toteuttamaan tulevaa ohjelmaa. Lapsia pyritään myös opettamaan siihen, ettei kaikki toiminta ja harrastaminen aina vaadi kalliita varusteita tai harrastusmaksuja. Tekemistä on tarjolla monenlaista.

Ensi viikon toimintatorstaina Konkari-kodin väki suuntaa Pomarkkuun testaamaan, miten resiina kulkee.

Katso paikkatilanne verkkosivuilta »
www.konkari-koti.fi

Peruuta tilaus    |    Lue uutiskirje verkossa »