Konkari-koti mukana digiloikassa muun lastensuojelun mukana

THL julkaisi viime viikolla blogitekstin, jossa Siiri Nelimarkka ja Laura Nyyssönen nostivat esiin lastensuojelutyön vuorovaikutuksen merkitystä. He avasivat, mitä tapahtui, kun livetapaamiset eivät olleetkaan enää mahdollisia ja siirryimme lastensuojelussa digiaikaan. Myös Konkari-kodissa jouduimme tilanteeseen, jossa kukaan ei oikein osannut neuvoa, miten toimia. Muiden toimialojen ohella mekin kuitenkin päivitimme työtapojamme, ja digiloikka oli otettava.

Videovälitteiset palaverit olivatkin kohta arkipäivää. Pian lasten palaverit, koulutukset ja työnohjaukset olivat verkossa. Tämän vuoden aikana olemme päässeet jo livetapaamisiin, mutta lastensuojelussa yleisesti ja myös meidän Konkari-kodin yksikössämme tullaan varmasti hyödyntämään digiympäristöä myös jatkossa. Henkilökuntaa on koulutettu vuorovaikutukseen ja digiosaamiseen jo vuoden ajan.

Jaa: