Toimintatorstait tuovat yhteisöllisyyttä arkeen
25 elokuun, 2021Konkari-kodissa on torstaisin kuhina päällä. Nuoret valmistautuvat innolla iltapäivän ohjelmaan, sillä koko talon yhteistä tekemistä pyritään vaalimaan vähintään kerran viikossa.
Toimintapäivissä Konkari-kodin lapset pääsevät tutustumaan Porin alueen liikunnallisiin ja kulttuurillisiin harrastusmahdollisuuksiin. Juhlapyhinä, kuten jouluna ja pääsiäisenä, toimintaa voidaan suunnitella teeman mukaisesti.
Uusi lastensuojelulaki nostaa esiin lasten osallisuuden ja vaikuttamisen omaan elämäänsä. Toimintatorstaiden osalta Konkari-kodin lapset pääsevät suunnittelemaan ja toteuttamaan tulevaa ohjelmaa. Lapsia pyritään myös opettamaan siihen, ettei kaikki toiminta ja harrastaminen aina vaadi kalliita varusteita tai harrastusmaksuja. Tekemistä on tarjolla monenlaista.
Ensi viikon toimintatorstaina Konkari-kodin väki suuntaa Pomarkkuun testaamaan, miten resiina kulkee.
Jaa: