Talvilomalla talvisia puuhia

Talviset aktiviteetit kuuluvat vahvasti Konkari-kodin talvilomaan. Mikäs sen mukavampaa, kun Suomen luontokin tarjoaa parastaan. Konkari-kodin väki otti pulkat alleen ja lasketteli Yyterissä kauniina talvipäivänä. Merimaisema oli uskomattoman hieno, ja jäällekin päästiin kävelemään. Porin kaupunki ja Yyteri pitävät huolta retkeilijöistään myös taviaikana, ja nuotiopaikalla roihusi tuli makkaroita odotellen.

Talvilomaviikon ehdoton kohokohta on kuitenkin jokavuotinen laskettelureissu. Tänä vuonna lasketellaan Sastamalan Ellivuoressa. Heikko kelikään ei vaikuttanut laskettelijoiden intoon.

Koulun loman aikana Konkari-koti pyrkii toteuttamaan yhteistä ohjelmaa koko yhteisölle. Leiri, retket ja muut aktiviteetit tarjoavat paitsi yhteisöllisyyttä myös uusia kokemuksia monelle, jolla ei aiemmin ole ollut näihin mahdollisuutta. Jokainen saa osallistua oman mielenkiinnon ja uskalluksen mukaan siihen, mikä itsestä tuntuu luontevalta. Onnistumisen riemultakaan ei voida välttyä.

Jaa: