Opiskelijapolulta työelämään; haaveet todeksi

Lähihoitaja, nuoriso- ja yhteisöohjaaja Julia Turunen avaa tottuneesti Konkari-kodin etuoven ja aloittaa työpäivänsä. Julia on opiskelun ohessa tehdyn sijaisjakson jälkeen vakinaistettu Konkari-kodin työntekijätiimiin tänä keväänä. Tämä on ollut Julian haaveena jo kauan.

– Lastensuojelussa työskentely on ollut pitkäaikainen haaveeni, joka mahdollistui Konkari-kodissa. Vuonna 2020 aloitin Satakunnan ammattikorkeakoulussa sosiaalialalla sosionomi (AMK) opinnot, joista tavoitteeni on valmistua tämän vuoden aikana. Kertoo Turunen.

Tänään Julian työpäivä alkaa muutamaa tuntia aiemmin, ennen kuin hän pääsee kahvikupin äärellä kuulemaan päivän akuutit asiat edelliseltä työvuorolta ja jakamaan iltavuoron tehtävät työparinsa kanssa. Tänään on mahdollisuus toteuttaa johtajuusharjoitteluun liittyviä tehtäviä yhdessä Konkari-kodin johtajan kanssa. Julia pääsee tutustumaan työvuorolistan laatimiseen.

– Alussa, kun tein ensimmäisiä vuorojani Konkari-kodissa, kiinnitin huomiota hyvään ja lämpimään vastaanottoon niin nuorilta kuin työntekijöiltäkin. Koin itseni tervetulleeksi taloon ja pääsin välittömästi osaksi porukkaa. Harjoitteluun tullessa taisin jollekin ohjaajalle sanoa, että tavoitteeni on tulla yhtä hyväksi ammattilaiseksi, kun hänkin on, jatkaa Turunen.

Julia suorittaa Konkari-kodissa viimeistä johtajuusharjoitteluaan ja tekee opinnäytetyötään. Julia kertoo oppineensa paljon yhteistyöstä perheiden ja eri tahojen kanssa. Hän osaa arvostaa työntekijöillä ja asiakkaillakin olevaa mahdollisuutta vaikuttaa itse Konkari-kodin arkeen, tekemiseen ja toimintaan.

– Toivon, että Konkari-kodissa työskentely valmistaa minut paremmaksi alan ammattilaiseksi ja innolla haluan oppia ja kouluttautua lisää päättää Turunen.

Illan ohjelmassa on itsenäistyvän nuoren kanssa ruuanlaiton opettelua ja kausikoosteen kirjoittaminen puhtaaksi.

Jaa: