Onko lastensuojelun säästötoimissa kyse lyhytnäköisyydestä vai kestävästä ratkaisusta?

Hyvinvointialueiden taloudelliset haasteet näkyvät yhä selvemmin myös yksityisissä lastensuojeluyksiköissä. Konkari-kodissa tämä on konkretisoitunut tänä vuonna: avopalveluiden asiakkuudet ovat vähentyneet puolella ja sijaishuollossa paikkakyselyt ovat romahtaneet. Vaikka palvelutarve ei ole kadonnut, päätöksiä tehdään entistä tiukemmin. Tämä vaikuttaa suoraan siihen, miten ja milloin lapsi ja hänen perheensä saavat tarvitsemansa tuen.

Kun palveluiden saatavuus heikkenee, perheiden arjessa alkaa näkymään pitkittyneitä ongelmia ja viivästyksiä avun saamisessa. Moni perhe jää odottamaan tukea, vaikka tilanne vaatisi nopeaa reagointia. Tämä johtaa siihen, että ongelmat syvenevät ja tilanne monimutkaistuu ja silloin tarvitaan jo raskaampia toimenpiteitä.

Onkin aiheellista kysyä, ovatko nämä säästötoimet lopulta todellisia. Kun tukea ei anneta ajoissa, seuraukset näkyvät myöhemmin suurempina kustannuksina: lisääntyneinä sijoituksina, kasvavina mielenterveyspalveluiden tarpeina ja koulujen kuormituksena. Ennaltaehkäisevä työ, kuten lastensuojelun avopalvelut, on usein kustannustehokasta ja vaikuttavaa, mutta juuri se on nyt jätetty vähemmälle.

Pitkällä aikavälillä vaikutukset ulottuvat myös kouluihin. Kun tukea ei saada ajoissa, oppimisen haasteet lisääntyvät. Koulujen rooli korostuu, mutta samalla niiden resurssit ovat rajalliset.

Lastensuojelun palvelut ovat osa yhteiskunnan perustaa. Kun perhe saa ajoissa tukea, lapsen mahdollisuudet oppia ja osallistua yhteiskuntaan vahvistuvat. Kun tuki viivästyy tai jää kokonaan saamatta, seuraukset ulottuvat pitkälle aikuisuuteen ja näkyvät esimerkiksi mielenterveyspalveluiden kuormituksena tai syrjäytymisenä. Säästötoimien vaikutuksia ei voi tarkastella vain lyhyellä aikavälillä. Ne heijastuvat vuosien päähän. Katsomalla tämän vuoden talousarvioita emme vielä voi nähdä lopullista hintalappua lastensuojelulle.