Perheterapeuttinen työ osana sijaishuollon arkea

Olen kuluneen neljän vuoden ajan saanut kulkea opintopolkua, joka tuli viime viikolla päätökseensä, kun hain Jyväskylän yliopistolta todistuksen pari- ja perhepsykoterapeutiksi valmistumiseni johdosta. Nyt tuntuu siltä, että oma tapani tehdä työtä on hiljalleen syventynyt ja vaikka opintoni päättyivätkin, matka vasta alkaa.

On hienoa nähdä, miten meillä Konkari-kodissa perheterapian näkökulma kiinnittyy perheenjäsenten välisiin suhteisiin, vuorovaikutukseen ja niiden merkityksiin. Se auttaa meitä työntekijöitä tarkastelemaan nuoren oireilua osana kokonaisuutta ja kutsuu kuulemaan, mitä tapahtuu ihmisten välillä arjen tilanteissa.

Terapeuttinen arki luo kasvatuskumppanuutta perheen kanssa ja lapsen sijoitus nähdään matkana, jossa perhe kulkee mukana. Se näkyy esimerkiksi tilanteissa, joissa lapsi palaa koulusta ja päivän kuulumisia puretaan rauhassa tai hetkissä, joissa harjoitellaan rauhoittumista vahvan tunnereaktion jälkeen. Se näkyy keskusteluissa, joissa aikuinen sanoittaa tunteita silloin, kun ne ovat lapsella vielä ulottumattomissa. Kun lapsen ”ikkuna” on avoinna, ottaa ohjaaja hänet vastaan katsomatta aikaa ja paikkaa. Näissä hetkissä syntyy vähitellen kokemuksia, jotka voivat muuttaa lapsen tapaa olla suhteessa toisiin.

Terapeuttisen arjen rinnalla järjestämme perheille perheterapeuttisia tapaamisia. Perhe tulee paikalle yhteiseen tapaamiseen, jossa istutaan samaan pöytään ja pysähdytään tietoisesti perheenjäsenten välillä olevien asioiden äärelle. Keskustelu voi kulkea arjen tilanteista laajempiin teemoihin. Jokainen saa mahdollisuuden kertoa omasta näkökulmastaan ja kuulla toisia hieman uudella tavalla. Usein nämä hetket ovat rauhallisia ja avautuvat perheen jäsenille vähitellen. Välillä niissä kohdataan myös jännitteitä ja ristiriitaisiakin tunteita. Perheterapeutin tehtävä on auttaa pitämään keskustelu turvallisena ja eteenpäin vievänä niin, että jokainen voi olla mukana omalla tavallaan.

Terapeuttisessa työssä suunta ei ole valmiiden ratkaisujen etsimisessä, vaan yhteisessä tutkimisessa. Sen äärellä, mitä perheen jäsenten välillä tapahtuu juuri siinä hetkessä. Kuuntelemme, kysymme ja viivähdämme kohdissa, jotka helposti arjessa ohitetaan. Autamme tekemään näkyväksi sitä vuorovaikutusta, joka etenee usein nopeasti ja huomaamatta.

Perhetapaamiset ja arjen terapeuttinen työote tukevat toisiaan. Se, mikä näkyy meillä lapsen arjessa, saa sanoja yhteisissä keskusteluissa. Ja se, mitä yhdessä ymmärretään, alkaa vähitellen näkyä uusina tekoina arjessa. Tässä työssä oma roolini perheterapeuttina kulkee mukana arjen rinnalla ja perheiden kohtaamisissa.  Pyrkimyksenäni on ymmärtää hieman enemmän ja tukea sitä, mikä perheessä jo kantaa.

Konkari-kossa terapeuttinen työote näkyy kohtaamisina ja yhteisenä tarkasteluna. Juuri nyt se tuntuu erityisen ajankohtaiselta.

Lämpimin terveisin,